Aitoa ja elämänläheistä sisältöä Sana-lehdessä 23.11.2017/Aito todistus: ”En usko” puhuttelee enemmän kuin epäaito: ”Uskon”

Heli Karhumäki nostaa Sana-lehden (23.11.)pääkirjoituksessa Kissat ja kirkon kompromissit esille kirkossa käytävän haavoittavan väännön samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä ja päätyy seuraavaan sovintoesitykseen: Ensiaskel sovittelussa olisi tunnustaa toisin ajattelevien vilpitön pyrkimys etsiä Jumalan tahtoa ja lähimmäisen parasta. Toinen askel on arvostaa sovitteluehdotuksia. Rauhanrakentajan tehtävä on epäkiitollinen, sillä hän saa usein ivallista kommentointia kahdelta laidalta. Jumala yksin tietää, löytävätkö hänen lapsensa Suomessa tavan elää sovinnossa. Kasvava sukupolvi tekee aikanaan omat ratkaisunsa, mutta siihen asti meidän tulee pyrkiä antamaan heille edes kypsää aikuisten kristittyjen käytösmallia. – Kristillisen rakkauden hengessä hän puhuu.

Samassa hengessä Heli Karhumäen kanssa on viikon henkilönä esitelty Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen: Olen syrjijä yhdelle, luopio toiselle. Olen saanut korvilleni kummaltakin puolesta. Ääri konservatiivinen mielestä esitykseni on kaksilla raiteilla olemista ja luopumista Jumalan selvästä sanasta. Suosin syntiä, kun en sano, että samaa sukupuolta olevien suhteet ovat syntiä, vaan ajattelen, että homoseksuaaleillekin pitää löytyä tilaa kirkosta. Ääriliberaalit haluavat kumota kirkon avioliittonäkemyksen. He syyttävät kompromissiesitystäni epätasa-arvoisesta kohtelusta…Rakkaudellinen ratkaisu vaatii vastaantuloja.

Edellä esitettyjä kompromisseja tukee myös Matti Kankaanniemen kirjoitus: Paavali osasi joustaa. Ingressinä lause: Paavalin kyky erottaa tärkeät ydinkysymykset toissijaisista oli kypsää ja aikuista uskoa. Tästä löytyy monta esimerkkiä: Järkeä käteen ja lihaa pöytään, Armoa orjille, Timoteuksen ympärileikkaus Säälin teologia.

Paavali oli seurakunnan johtaja, joka pyrki johtamaan seurakuntaa niin, että siellä olisi tilaa kaikille. Hänen ratkaisunsa olivat kompromisseja, samoin meidän kirkkomme pyrkimys kompromisseihin. Eivätkä hänen ratkaisunsa olleet ehdotonta Jumalan kaikkien aikojen seurakuntia koskevaa Jumalan sanaa. Hengen johdossa hän vain pyrki ohjaamaan seurakuntiaan niin, että keskeisenä pysyisi kaikilla Kristuksen sisäinen tunteminen. – Tähän pyrittäköön meilläkin.

Samassa lehdessä tähtitieteilijä Esko Valtaoja ja dogmatiikan professori Miika Ruokanen keskustelivat jumalauskosta. Artikkelin otsake oli Miksi moni meistä uskoo Jumalaan? Väliotsakkeet: Perimmäiset kysymykset. Kuolemanpelko. Turvan ja lohdutuksen kaipuu. Mystinen kokemus luonnon ja taiteen äärellä. – Valtaoja ja Ruokanen näkevät Jumalauskon takana samoja selityksiä, mutta tulkitsevat niitä eri tavalla. Keskustelu ei ollut väittelyä, vaan aitoa pohdiskelua.

Olen lukenut emerituspiispa Juha Pihkalan ja tähtitieteilijä Esko Valtaojan vuosia sitten ilmestyneen heidän keskustelukirjeistään kootun kirjan: Tiedän uskovani uskon tietäväni. Minusta se oli ihastuttavan rehellistä pohdintaa, niin kuin kirjan nimi asian ilmaisee. Kahdessa blogissani olen ihastellut Valtaojan esille nostattamaa aitoutta. Blogien nimet jo kertovat tuntemuksistani: Paratiisissa me jo elämme/Riemukas Esko Valtaojan haastattelu Katsomossa 30.1.2015 ja Aito todistus: ”En usko” puhuttelee enemmän kuin epäaito: ”Uskon”.

Mainitsen vielä Sike Sumarin artikkelin: Eihän rukouksesta haittaakaan ole. Väliotsakkeita: Kiva ajatella yläkerran kaveria, kristityt ovat usein onnellisen oloisia. traumaton keskitien tallaaja. Usko näyttää tekevän ihmiselle hyvää, jos perustuu armoon eikä pelkoon. – Elämänläheistä puhetta tässäkin, niin kuin muissakin artikkeleissa, eikä ilmeisesti vain tässä lehdessä, vaan Sana-lehdessä ylipäätään.

Ei väittämiä ja oikeassa olemista edellä mainituissa Sanan artikkeleissa, vaan rehellisiä ihmisen kokemuksia.

Vielä kaksi tähän liittyvä blogiani: Sydämen usko/puhe sydämestä sydämeen. ja Uskottava usko ei vähättele järjen käyttöä.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*