Puhe seurakunnan 70-vuotiaille järjestämässä juhlassa 10.9.2017

Hyvät ikätoverit avec, seitsemän kymmentä vuotta tänä vuonna täyttäneet tai täyttävät ja läheisenne!

Hieno vuosi se syntymävuotemme 1947. Suurin ikäluokka – sodan jälkeen Pariisissa solmitun rauhan vuonna syntyneet. Olemme sodan jälkeisen ajan, maamme jälleen rakentamisen ja vaurastumisen ajan sukupolvi. Sodasta emme mitään henkilökohtaisesti ole kokeneet. Historiasta vain lukeneet ja vanhemmilta kuulleet.

Ikäluokkamme suuruuden moni varmaan muistaa kansakoulusta. Ylemmillä ja alemmilla luokilla on selkeästi vähemmän oppilaita. Minun luokkakavereita täältä tuskin löytyy, mutta mukava tässä on ikä tovereita katsella. Omia vanhenemisen merkkejä kun saa katsella vain peilistä. Ja itse asiassa mehän olemme nuoruuden kavereita, kun olen ollut täällä Viitasaarella jo 38 vuotta. Joku teistä muisti, miten siinä vähän päälle kolmekymppisenä ajoin kastetilaisuuteen mopolla.

Luokkakavereita täällä teistä moni tapaa ja saattaapa siellä pöydissä syntyä muistelua niiltä ajoilta. 50-luvun alusta mielessä saattaa häivähtää. Helsingin olympialaiset. Armi Kuuselan valinta Miss-maailmaksi ja Kekkosen valinta presidentiksi tai urheilijat Voitto Hellsten tai Eeles Landström ym. Itse muistan kuinka kuuntelin radiosta jännittyneenä äänten laskentaa: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. 151 ääntä.

50-luvulla nelostie oli mutkainen soratie ja kulki keskustan läpi kirkkosaaresta johtavaa siltaa. Ei ollut autoja, ei alkuun traktoreitakaan, eikä televisioita, kaikkialla ei edes sähköjä, fläppäreistä ja tietokoneista puhumattakaan. Matka Jyväskylään bussilla kesti tuntikausia. Taidettiin linja-autoja joutua työntämään pahimmissa töyräissä. Niin ja maalaismaisemaan kuuluivat nyt jo hävinneet maitolaiturit. Lapsetkin osallistuivat maatilan töihin ja leikkivät pihalla 10 tikkua laudalla ja karttupiilosta. Ym. ym. En kerro enempää. Viittauksia muistoihin nämä olivat. Monia muistoja mieleen varmaan tulvahti, mutta malttakaa mielenne, että voin jatkaa rauhassa.

Muisteleminen. Muistojen jakaminen ikätovereiden kanssa ja oman elämän hahmottaminen lapsuudesta lähtien. Se on juhlien tärkeä elementti: Mitä olemme kokeneet ja mitä ooppineet. Mikä on ollut elämämme tarkoitus? Mitä on edessä?

Raamatusta löytyy yksi lause, joka liittyy hyvin läheisesti juuri 70-vutisjuhlaan. Se on ihan pakko ottaa esille. Se kun alkaa lukusanalla 70. Psalmista 90 se löytyy ja kuuluu seuraavasti: ”Seitsemänkymmentä on vuosiemme määrä tai kahdeksankymmentä, jos voimamme kestää…”

Ihan rehellisesti ja reaalisesti laskeskellen, sen verran on elintasomme ja lääketieteemme asiaan vaikuttanut, että oikeammin nuo luvut olisivat meidän ajassamme 80 ja 90. – Rajoja siinä kuitenkin vuosillemme asetellaan. Ja tulevaisuuteen viitataan.

Kyllä kai jokainen viimeistään 70-vuotiaana kyselee, että mitähän se vanhuus on ja milloinka se tulee ja mitä merkkejä näyttää? Ja monen kohdalla luonnollisesti noita merkkejä onkin ilmaantunut, jos ei suurempaa, niin pientä remppaa.

Tavakseni on tullut ikätoverien kanssa apteekissa tai terveyskeskuksessa kohdatessamme vaihtaa tähän liittyvä elämänmyönteinen sutkaus, että täällä sitä taas -tai entistä useammin- tavataan.

Minulle rakas runo, jota olen usein julkisestikin lausunut kertoo ensin nuoruudesta sanoilla: Vasikkani vallaton, ensi kerran päässyt on talvimajastansa. Katso kuinka hyppelee, häntä suoranansa. Ruohoa nyt haistaa, vaan ei malta maistaa. Lähtee hyppyyn jällehen iloisesti myykien.

Loppuosa sopii hyvin vaikka 70-kymppisille:Nuori karja iloissansa teutaroi ja hyppelee. Vanha karja puskien vain, voimiansa mittelee.
– Niin, että: kyllähän tässä vielä minäkin monenlaiseen pystyn, mutta olkoon. – Osaan iloita hyppelemättäkin.

Muistan ajan, jolloin 40-vuotiaat näyttivät jo ikääntyneiltä. Mutta nyt olen toistellut keksimääni viisautta (puolet leikkiä): Kyllä se niin on, että 50-vuotiasta pitää oppia – olkoon vaikka oma lapsi – pitämään jo aikuisena. – Niin se elämän mittakaava muuttuu. Lyhyeltä tuntuu.

Asenteemme ikään ja iänkarttumiseen on vuosikymmenien saatossa muuttunut, sillä silloin ennen vanhaan, vielä 50- luvulla – mahtaako pitää paikkansa – tyypillinen syntymäpäivälahja 50-vutiaalle oli keinutuoli tai kenties kävelykeppi (nykyisin 70-vuotias voi saada kävelysauvat). Ja vaikkapa 85 – vuotias käydä säännöllisesti Simmarissa uimassa tai kuntosalilla. Seniorilipulla, joka minullakin jo on. Kerralla siellä ei tarvitse viipyä koko rahan edestä, vuosumaksulla kun voi käydä niin usein kuin haluaa. Tässä iässä kunto ei pysy pitelemättä. On syytä liikkua tavalla tai toisella.

Mainitsenpa vielä yhden tähänkin ikään hyvin sattuvan asian: Tutkimustenkin mukaan lapsen suhde isovanhempiin merkitsee lapsen kehitykselle paljon. Isovanhempien suhde lapsiin on tunnepitoisesti läheinen ja isovanhemmilla on mahdollisuus antaa heille aikaansa ja henkilökohtaista huomiota enemmän kuin vanhemmilla. Tämä on varttuneempien tehtävä. Luonnollisesti joillakin saattaa olla jo lapsen lapsen lapsia. Sama tehtävä kuitenkin.

On se vain ihmeellistä ja ihanaa, kun lapsen lapset tulevat käymään. Mutta niin kuin moni uskaltaa sanoa, että vielä ihanampaa on, kun viimein lähtevät kotiinsa. – Ei sitä enää tässä iässä jaksa koko päivää leikkiä, touhuta ja tohottaa. Mutta se siinä onkin hyvä isovanhempien kannalta, se että saa tehdä niin paljon kuin jaksaa, mutta ei tarvitse kantaa vastuuta.

Elämän kokemus auttaa meitä näkemään elämässä yhä uusia valloittamattomia kenttiä ja syvyyttä. Yhä uusia harrastuksia, erikoisiakin, voi aloittaa vaikka kahdeksankymppisenä, saati sitten seitsemänkymppisenä. Ja entisistä asioistakin löytyy syvyyksiä, joista nuori ei osaa edes aavistella.

Lukemassani psalmin jakeessa, jossa kerrottiin elämänpäiviemme määrästä, on myös sanat: Herra opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.

Tämä elämänvaihe, niin tärkeä ja rikas kuin se onkin, päättyy kerran. Uusi vaihe on kuoleman rajan takana. Ikävuosien vieriessä eteenpäin se saattaa käydä meille ahdistavaksi ja masentavaksi. Viisaita olemme, jos muistamme, että Jumala on luonut meidät elämään yhteydessä, yhteydessä itseensä ja yhteydessä toisiin ihmisiin. Jeesus lupasi opetuslapsilleen: Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta. Minä menen valmistamaan teille sijaa, mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä, missä minä olen.

Nämä Jeesuksen sanat kuulemme usein hautajaisissa, mutta opetuslapset eivät olleet kuolemaa tekeviä, elämänloppupuolella olevia miehiä, vaan keski-ikäisiä työmiehiä. Jeesus lohduttaa heitä omasta pois menoistaan, etteivät he pelkäisi, että iäisen elämän toivo johon he olivat kasvaneet, päättyy hänen taivaaseen astumiseensa.

Tämä ikäkausi, mitä nyt elämme, on meille hyvää aikaa kypsyä uskossamme Jeesukseen, siihen rauhaan, iloon ja rakkauteen, jonka hän voi elämäämme antaa. Nyt saamme elää tätä elämää ja palvella toisiamme niillä lahjoilla, mitä Jumala on meille suonut ja odottaa turvallisesti päivää, jolloin siirrymme siihen tulevaan elämän vaiheeseen iankaikkiseen elämään. Tätä merkitsee se Psalmin sana: Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.

Toissa sunnuntaina kirkossa ilmoitettiin useiden seurakuntalaistemme pois menosta. Surevia omaisia oli kirkossa paljon. Jostakin syystä siinä evankeliumin kuulossa ja seurakunnan keskellä, sisimpääni syöpyi hyvä olo, tunne siitä, ettei kuolema merkitse kaiken loppua, vaan luonnollista siirtymää uuteen vaiheeseen.

Oli hyvä aloittaa tämä juhla kirkosta, jumalanpalveluksesta, jossa saimme yhdessä kuulla evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Seurakuntayhteydessä voimme tulla hoidetuksi kaikista paineista ja peloista, syyllisyydestä ja epävarmuudesta, joita sisimmässämme liikkuu, voimme tulla hoidetuiksi, niin että ilo, rakkaus ja rauha täyttävät sisimpämme. Jeesus sanoi, ettei hän ole tullut antamaan meidän kannettavaksemme taakkoja, vaan sitä varten, että meillä olisi elämä ja yltäkyllin.

Tätä iloa rauhaa ja rakkautta, seesteistä ja onnellista elämää ja onnea, niin kuin merkkipäivänä sopii sanoa, toivotan teille kaikille. Kiitos tästä juhlasta seurakunnalle. On ollut mukava viettää 70 kymppisiä yhdessä ikätoverien kanssa.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*