Lapsikaste toimii

Ennen vanhaan vapaat suunnat ja luterilaiset kävivät tiukkaa keskustelua Kasteesta, että onko se lapsikaste oikein vai tarvittaisiinko vielä aikuiskaste l. uskovien kaste. Tämä kiistakysymys on tainnut aikalailla laantua, ainakaan kadotustuomioita ei kovin helposti lausuta, vaikka kireyttäkin väittelyistä saattaa paikka paikoin löytyä. Itse en ole enää vuosikymmeniin korvaanikaan noihin keskusteluihin päin lotkauttanut.

Elämä opettaa kasvattaa ja ikäkin tekee tehtävänsä. Tärkeintä kun ei ole teoreettiset oikein/väärin kysymykset, vaan se, miten evankeliumi menisi itse kullekin perille., että löytäisimme elämän, jonka Jeesus meille tuli antamaan, sen yltäkylläisen elämän, johon hän tuli meitä auttamaan.

Tämänkään kirjoituksen tarkoituksena ei ole väitellä kasteesta, vaan tuoda julki uusia tuulia ja omaa kokemusta siitä, miten lapsikaste voi toimia käytännössä.

Viitasaaren kirkon kuoriin on hankittu puinen soutuvene (toki tavallista pienempi). Seurakuntavene se on. Siihen veneeseen sitten sijoitetaan jokaiselle vuoden aikana Kasteen kautta seurakuntaan otetulle lapselle oma nukke. Ovat siinä näkösällä, muistuttamassa jumalanpalvelukseen kokoontunutta seurakuntaa Kasteen lahjasta.

Näin lapset elävät ovat myös seurakuntalaisten esirukousten kohteina ja muistuttavat seurakunnan pienimmistä, jotka ovat ensimmäisen vuoden aikana harvemmin nähtävillä. Lasten ja isovanhempien kirkkopyhiä toki vuoden varrella on ja nelivuotiaitten syntymäpäiväsankarien luona käydään kotikäynneillä. Päiväkerhotkin toimivat.

Viime sunnuntaina jumalanpalveluksen aiheena oli kaste. Se oli toteutettu perhekirkkona ja siitä tahdon seuraavassa kertoa. Se uusi kokemus on tämän kirjoitukseni aiheena.

Touhua ja tohinaa, säihkettä ja säpinää, hymyä ja hyrinää, säteileviä silmiä, ilon pilkahduksia, liikutuksen kyyneleitä, koko tunteiden kirjo. Mukana oli lapsia ja nuoria, äitejä ja isiä, mammoja ja pappoja, sydämestään mukana koko poppoo. Tätä kaikkea koettiin kirkossa viime sunnuntaina, kun jumalanpalveluksen aiheena oli Pyhä Kaste.

Alttarille sai polvistua ja siunauksen saada isot ja pienet ja kastevene tyhjeni viime vuonna kastettujen nukeista. Minkä kasteesta muistuttavan, hellyttävän lelun saivatkaan kotiinsa. Siitä riittää vanhemmilla kerrottavaa tulevina vuosina. Kastekin siinä nousee puheeksi.

Mitä se Kaste oikein merkitsee? Omaa kastettamme emme muista ja teoreettinen pohdiskelu saattaa jättää kylmäksi, niinpä Jeesuskin opettaa meitä lasten ympäröimänä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta”. Ja sen sanottuaan hän otti lapsia syliinsä ja siunasi heitä.

Jumalanlapseksi pääsemistä Kaste siis merkitsee. Sen tiedämme toki, mutta viime sunnuntain jumalanpalveluksessa saimme sen taas elävästi kokea katsellessamme noiden pieneten taaperoiden iloa, intoa ja sädehtiviä silmiä.

Sen aidon ja hyvän, mitä lapsissa aistimme ja näemme, me sydämestämme toivoisimme pääsevän esille meidänkin aikuisten elämän karaisemissa sydämissä. Muistakaamme siis omaa kastettamme, mitä se merkitsee ja mihin se meitä kutsuu elämässämme. Silloin voimme vakuuttua, että Jumala on meidän puolellamme, pitää meistä huolta ja johtaa meidät elämän moninaisten vaiheiden läpi taivaan kotiin.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami