Särkymisen siunaus

Levähtäkää vähän– illassa seurakuntatalossa 21.10.2007, iltakirkossa, jossa vietettiin ehtoollista.

”Herra ole minulle armollinen, olen hädässä. Silmäni ovat surun sumentamat, olen loppuun uupunut. Elämäni kuluu murheessa, vuoteni katoavat huokaillessa. Voimani ehtyvät rikkomusteni tähden, luuni riutuvat.” Psalmi 31.

Miten riuduttavaa ja tuskallista se onkaan, kun vuodet vierivät ja aika kuluu hukkaan. Murhetta, murheen päälle, taistelua ponnistusta, kipua ja ikävää, päivästä, päivään, viikosta viikkoon, vuodesta vuoteen. Elämä kiitää ohi…jää elämättä. Enkä mitään voi, en jaksa, enkä osaa. Mihin tarttuisin?

Kotona vaaditaan, työpaikalla vaaditaan. Pitäisi olla tehokas, pystyä parempaan. Hallita tunteetkin, olla lempeä, hyväntahtoinen, rakastaa ja kestää. Ei lannistua ja antaa periksi. (Loppuun palaminen, viime vuosien uusia käsitteitä, kuuluu tähän yhteyteen, mutta ei siitä sen enmpää)

Jumalakin siinä näyttäytyy vaativalta ja syyttävältä. Pitäisi olla parempi, kunnon uskovainen. Kantaa Hengen hedelmää, mutta en kykene: Voimani ehtyvät rikkomusteni tähden, luuni riutuvat.Enkö saa olla mitä olen, enkö saa kertoa tuskaani, enkö itkeä itkuani. Enkö purkaa pahaa oloani??

Jer 31: 3-4” Herra ilmestyi minulle, hän tuli kaukaa ja sanoi; Minä olen sinua aina rakastanut, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti. Minä rakennan sinut uudelleen, ja taas sinä nouset.”.

Mikä mahdollisuus, uusi ja aito lähtökohta siinä on käsillä: Sen tunnustaminen, että olen hädässä! Ei minun tarvitse osata ja jaksaa. On lupa olla avuton, rikkinäinen, sairas. Saan turvata lupaukseen, että hän rakentaa minut uudelleen. Saan jäädä, tyhjänä, odottamaan, kuin äsken diagnosoitu ja sairaalaan päässyt potilas: Olen potilas. Hoitakaa minua!

Tämä on hyvä lähtökohta tulla myös Jumalan sanan kuuloon, seurakuntayhteyteen, ehtoolliselle, sielunhoitoon. Tärkeintä ei ole tiedollinen tai opillinen, eikä elämän hallinta: sen näyttäminen, että täältä kyllä pesee, usko hoituu ja elämä on hallussa.

Minä rakennan sinut uudelleen, ja taas sinä nouset. Siinä lupaus, johon voi tarttua.

Kenelle Jeesus oli vaativa ja ankara, kenet hän tahtoi paljastaa?
Kenelle hän luki lakia?

Eikö aina ja johdonmukaisesti niille, jotka pärjäsivät omillaan. Jotka olivat kovettaneet sisimpänsä, jotka halveksivat toisia, jotka olivat ehyitä.

Muistamme fariseuksen ja publikaanin rukoilemassa temppelissä:
Jumala ole minulle syntiselle armollinen, sanoi publikaani ja meni kotiinsa Jeesuksen sanojen mukaan vanhurskaana, mutta se tariseus ei.

Jeesus paransi kymmenen spitaalista. Yksi palasi kiittämään. Se oli halveksittu samarialainen.

Jerikon tiellä pahoinpidellyn ohi kulki hurskaita juutalaisia: pappi ja leviitta. Yksi pysähtyi auttamaan. Hän oli samarialainen.

Viimeisellä tuomiolla tapahtuu Jeesuksen opetuksen mukaan yllätyksiä: ne, jotka eivät tienneet palvelleensa Jeesusta, olivat antaneet nälkäiselle ruokaa, janoiselle vettä, kodittomalle yösijan ja käyneet katsomassa sairaita ja vankeja, saavat kuulla tuomarin sanan: Tulkaa minun Isäni siunatut.

Jeesus sanoi tulleensa maan päälle pelastamaan syntisiä eikä vanhurskaita:
Hän kertoi vertauksen kadonneesta hopearahasta ja tuhlaajapojasta. Hän oli täynnä ymmärrystä, lempeyttä ja rakkautta, kaikkia niitä kohtaan, jotka turvautuivat häneen, jotka olivat itsesyytöksissä, synnin pauloissa, sivuun työnnettyjä, orpoja ja avuttomia, avun tarpeessa olevia, särkyneitä. Kovat sanat olivat niitä varten, jotka torjuivat hänet, eivätkä huomanneet särkymisensä tarvetta. Eivät kuulleet Jeesuksen viestiä ja ottaneet häntä vastaan.

Kumpikohan saa ihmisen paremmin särkymään Kristuksen käsiin, pohdiskeli seurapuhuja: vastuumme ja syyllisyytemme osoittaminen vai ehdottoman armon ja anteeksiantamuksen kirkastaminen? Puhuja oli tietoinen siitä, että usko Kristukseen on särkymistä hänen käsiinsä. Siis itseriittoisuuden murtumista ja Kristukseen turvautumista.

Jumalan armoille joutumisen kokemusta se merkinnee – rohkeutta nähdä itsensä sellaisena, kuin todella on. Jeesus on suuri lääkärimme, jonka vastaanotolla, käsissä, totuuden ja armon koskettamina, saamme selvitellä asioitamme – niitä vaikeita ja kipeitäkin – turvallisesti, ilman hylätyksi tulemisen pelkoa.

Muistattehan Pietarin, kuinka hän kiellettyään Jeesuksen ja sen jälkeen Jeesuksen katseen kohdattuaan, itki katkerasti.

Jumalan, eteen meidän on päästävä, hänen tutkittavakseen ja Jeesuksen katseen alle.
Virsi 289 puhuu tästä koskettavasti: Silmäisi eteen Jeesus, tuon sydämeni syyllisen ja paljastan sen kurjuuden silmäisi eteen Jeesus…Silmiisi katson Jeesus. Jos tuomionkin kuulisin, niin katson hyljättynäkin, silmiisi helliin Jeesus.
Ja seuraava virsi alkaa: Vain sinä tunnet minut Vapahtaja ja tunnet lääkkeen kaikkiin vaivoihin. Jos luoksesi en pääse voittajana. saan tappioni tuoda kuitenkin.

Jos pitäisi kuvata parilla lauseella, mitä särkymisen siunaus on, kertoisin juuri nuo edellä sanomani virren säkeet.

Itsensä rehellinen tutkiminen on mahdollista vain rakkauden ilmapiirissä, tietoisuudessa, että avoimuttani ei käytetä hyväksi, ettei minua tuomita, että saan anteeksi. Tuo jumalallinen rakkaus ja anteeksiantamus välittyi Jeesuksen katseesta Pietariin. Siksi hän avautui, murtui ja itki.

Olemme koko evankeliumin ytimessä. Sitä se Jumalan rakkaus merkitsee ja armo, sitä, ettei meidän tarvitse kovettaa itseämme, ei selitellä ja peitellä totuutta, ei paeta rehellisyyttä.

Päinvastoin juuri sitä Jumala meiltä odottaa, juuri sen Jeesuksen risti meille välittää. Me saamme turvallisin mielin murtua ja särkyä, avata sisimpämme, katua ja tunnustaa tilamme. Näin voimme tulla hoidetuksi sielun salatuimpia syvyyksiä myöten. Ja minkä elämänvoiman, vapauden ja ilon, myös rakkauden tämä puhdistus meissä vapauttaakaan

Vika korjataan, särkynyt eheytyy ja huonosti rakennettu peruskorjataan tai rakennetaan ihan. uudelleen. Arpia jää, toipilasaika saattaa jatkua, uusia vaivoja ilmaantua, mutta kaikissa tapauksissa on hyvä olla Jumalan hoidossa, ystävien ympäröimänä ja tukemana.

Jumala sanoo: ”Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.” Jes 57:15. Ja vielä Jes 42 : 3, sana, jolla Jeesus kuvasi omaa toimintaansa Matt 12: 20: Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Saamme turvallisesti kertoa hänelle kaiken, mikä painaa mieliämme. Tutut sanat. Voimme lausua yhteen ääneen:

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami