Unelmat ne toteutuvat, eivät suunnitelmat

(Koettu 1980- luvun alkupuolella. Puhuttu ehkä 1980- luvun lopulla, joulun alla. Kellastuneelta paperilta joka tapauksessa kirjoitin tähän)

Satoi vettä. Maa oli musta, lumesta ei tietoakaan, vaikka oli tammikuu.
Suuret tummat kuuset huojuivat tuulessa. Katuvalot häämöttivät taustalla.

Hämärä kätki minut: hermostuneet askeleni ja kuohuvat ajatukseni. Mielessäni myllersivät sanat, jotka olin hetki sitten kuullut:
Unelmat ne toteutuvat, eivätkä suunnitelmat.

Syvällä minussa asuvat toiveet ja kaipaukset olivat heränneet henkiin ja raivasivat tietä pinnalle, valoon, kuin keväiset oraat juuri lämmenneestä maasta.

Joskus ne olivat olleet kirkkaita ja pilvettömiä, sadunhohtoista, mutta vuosien myötä niiden päälle oli kasautunut elämän karuja tosiasioita: pettymyksiä, epäonnistumisia, kipeitä kokemuksia, itseni ja toisten asettamia rajoja:
– Elämä kerta kaikkiaan on tällaista.
Siihen olin hiljalleen mukautunut. Jotain elämän voimasta ja sen riemukkaasta sykkeestä oli minussa kuollut.

Mutta nyt unelmat antoivat tietää olemassaolostaan.

Mikä on sinun unelmasi?

Mitä kaipaat, etsit, janoat? Minkä perään hapuilet? Mikä on sinun elämäsi perusviritys, suunnan ja voiman antaja?

Raha, tavara, krääsä ympärilläsi?
– Ei. Sen kyllä tiedät. Nämä ovat vain korvikkeita, elämän täyttöä – paremman puutteessa.

Entä harrastukset, tekemiset, uudet kokemukset, elämykset, jotka täyttävät elämääsi ja antavat siihen aika ajoin riemukkaita hetkiä?
– Eivät nekään.
Harrastukset menevät ja tulevat, vaihtuvat. Suunnitelmat epäonnistuvat. Uuuteen kyllästytään aikanaan.

Mutta mikä olisi pysyvää ja kestävää, perustavaa laatua olevaa, jo luomisessa meidän elämän tarkoitukseemme ohjelmoitua. Sellaista, mikä on kaikille yhteistä, mikä kestää ja minkä toteutuminen päättäisi elämän tarkoituksettomuuden ja antaisi sille tyydyttävän, täyteläisen sisällön?

Joulu, paremmin kuin mikään muu vuotuinen juhla, saattelee ihmistä taaksepäin, lapsuuteen saakka, aikaan jolloin elämän unelma asui meissä ehyenä, kokonaisena ja kirkkaana.

Siksi joulu vie meidät myös syvälle, sinne arjen pettymysten, hylkäämisten, alistamisten, meitä kovettaneiden ja katkeroittaneiden kerrosten alle.
– Joulu pystyy herättämään Jumalan meihin asettaman unelman henkiin.

Pysähdypä hetkeksi ja anna ajatustesi leijua kaikessa rauhassa lapsuuteen, sen jouluihin, unelmiesi maahan!

Mieti, mikä oli parasta. Mikä nousee tajuntaasi? Mikä siinä on oleellista? Mikä sen tunnesisältö? Mikä siinä lämmittää mieltä?

Ja sitten vielä: Anna nousta tajuntaasi myös sitä muistoa seuraavat vuodet!

Toteutuiko unelma? Missä määrin? Mikä meni vikaan? Miksi?

Saat elää turvallisesti, kiirehtimättä pettymyksiäsi, loukkauksia, syytöksiä, väärinymmärtämisiä, alistamista…kaikkea, mitä olet kokenut. Sitä mikä on kasvanut muuriksi unelmiesi tielle.

Mitä mieleesi nousi?
Eikö vain jotain läheisyyttä, turvallisuutta, yhteyttä. Hellyyttä, hyväksyvää, hyväilevää lähipiiriä, jossa sait olla arvostettu omana itsenäsi:
– Yhdellä sanalla: rakkautta.

Sitähän sinä kaipaat! Sait sitä ehkä kokea, ainakin aavistella, haaveilla. Mutta sitten tuli jotain tielle, haave rikkoutui.

Jossakin kohtaa petyit, haavoituit. Jossakin kohtaa katkeruus pääsi tunkemaan sisään. Katkeroiduit ja kovetuit.
– Unelmastasi kuoli jotain.

Unelmat ne toteutuvat, eivät suunnitelmat!
– Miten niin?
Siksi, että unelma nousee syvältä ja säilyy meissä niin kauan kuin elämme. Se pyrkii väkisin toteuttamaan elämässämme se, mitä varten meidät on luotu ”Se taivaast on kotoisin, kerrotaan.”

Ihminen on Jumalan unelma
Mitä kauniita, helliä ja herkkiä, rakkauden täyttämiä ajatuksia Jumalalla mahtoikaan olla mielessään, kun hän loi ihmisen omaksi kuvakseen ja totesi työn tuloksen sangen hyväksi.

Miten kipeä pettymys Jumalalle täytyikään olla, kun hänen unelmansa käänsi hänelle selkänsä, lähti omille teilleen ja joutui kateuden, vihan ja katkeruuden valtaan: alkoi haavoittaa itseään ja toisia?

Mutta ei Jumala vähällä hellitä. Tästä meille kertovat sekä joulun profetia että jouluevankeliumi.

Jumala lähetti Poikansa langenneiden, pettyneiden, masentuneiden ja masennettujen, katkeruuden sitomien ja syyllisyyden kahleissa olevien ihmisten luo kertomaan rakkauden viestiä:
– En minä sinusta luovu.
– Minä rakastan, kuuntelen, otan vastaan, tuskasi, pettymyksesi, aggressiosikin.

Minä tiedän kyllä, ettei tätä katkeruuden, syyttelyn ja koston kierrettä voi katkaista mikään muu kuin rakkaus, joka ottaa vastaan, ymmärtää, hyväksyy ja antaa anteeksi.

Tämä on evankeliumin ilosanoman ydintä: Jumala on päättänyt vapauttaa meidät syyllistämisen ja syyllisyyden noidankehästä armollaan, mikä on meihin, ilman meidän ansiotamme kohdistuvaa rakkautta.

Unelmat ne toteutuvat, eivät suunnitelmat!!!

Pehmittäköön joulu kovan ja lämmittäköön kylmän! Nostakoon pinnalle romantiikan, hellyyden, rakkauden

Nostakoon joulu kipeät ja kirvelevät, elämäämme orjuuttavat asiat, koettavaksi uudelleen ymmärtävässä ja rakastavassa ilmapiirissä!

Herätköön unelma
. Syttyköön rakkaus. Avautukoon uusi polku: ehyt ja selkeä rakkauden tie!

Rakkaus ei kuitenkaan ole van meidän oikeutemme. Se on myös velvollisuutemme.

Sen on – ollakseen koko elämän salaisuus, voima ja syke, maailman parantaja – kohdistuttava myös siihen, mikä ei herätä meissä rakkauden tunteita. Se vaatii kieltäymyksiä ja sitoutumista.

Rakkaus kutsuu meitä Hänen seuraansa, joka sitoutui rakkauteen niin ehdottomasti, että suostui kuolemaankin meidän tähtemme.

Raivatkaamme rakkauden tieltä turhaa krääsää. Kasvakaamme siinä ja antakaamme sen kasvaa meissä.

Kun näin toimimme, Jumalan ja meidän yhteinen unelma saa mahdollisuuden toteutua ja meillä on laulun sanoin: joulu ainainen.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami