2. sunnuntai loppiaisesta

(messu, jossa asetettiin kirkkoherran virkaan Seppo Korhonen ja kappalaisen virkaan Juha Valkeapää)

Luuk. 19: 1-10
Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: “Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.”
    Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: “Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: “Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: “Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”

Pari kymmentä vuotta sitten, pimeänä talvi-iltana, minut kutsuttiin silloisen seurakuntani alueella tilapäisesti työmatkalla asuneen naishenkilön luo. Rohkenen kertoa tästä, sillä en ollut tavannut häntä aiemmin, en tullut tutuksi, En muista hänen nimeään enkä tiedä edes, mistä hän oli kotoisin.

Nainen oli ahdistunut ja tuskainen…hänen oli pakko saada puhua jonkun kanssa:

Aviomies oli löytänyt uuden..ja jättänyt hänet…ennalta suunnitelmistaan vihjaamatta….yksin. Parinkymmenen vuoden avioliitto oli yhtäkkiä ohi eikä yhdessä koetulla ollut enää mitään arvoa.

-Mikä minussa on vikana….mitä olisi voinut tehdä toisin…miten tämä on mahdollista…miten tähän tultiin??? Nämä kysymykset liikkuivat hänen mielessään.

Hahmotimme tapahtumien kulkua yhä uudestaan ja uudestaan. Vähitelle nuoren papin sismmässä alkoi syteä ajatus: Mitä hän minulta odottaa, mitä minä voin tehdä…. miten minun tulisi toimia.

Vaistosin toki, että pappia ei oltu kutsuttu paikalle ihan sattumalta….että Jumalaan tämä nainen halusi turvautua.

Avioliiton suhteen tilanne vaikutti kuitenkin selvältä: sen eheytymisen puolesta rukoileminen ei tuntunut mielekkäältä.

Varovasti…sanoja tapaillen….yritin tiedustaa, oliko hän valmis tekemään elämässään kokonaisratkaisua, rakentamaan elämänsä kokonaisuudessaan -mahdollisesta avioerosta riippumatta-uudelle perustalle, uskonratkaisua siinä siis uumoilin (parannuksen tekoa). Voisimmeko rukoilla sen puolesta.

Vastaus oli niin vahva….suorastaan dramaattinen….että se jäi kaikumaan nuoren papin sisikuntaan loppu elämäksi. Yhä uudestaan se saa liikutuksen väreet käymään kehoni läpi:

SITÄ VARTENHAN MINÄ OLEN TEIDÄT TÄNNE KUTSUNUTKIN.

Ahdistava elämäntilanne oli nostanut esille sitäkin suuremman, koko elämänperustuksia koskettavan kysymyksen.

En tiedä, miten hänen elämänsä muuttui ja mitä hänelle nyt kuuluu. Joka tapauksessa koin, että tuona iltana, tuon lähes sattumoisin kohtaamani naisen elämässä tapahtui oleellisesti samaa kuin tapahtui aikanaan Sakkeuksen kodissa. Hän sai kohdata Jeesuksen.

Muutama vuosi sitten ilmestynyt Tommi Helstenin läheisriippuvuutta kuvaava kirja “Virtahepo olohuonessa” sai yllättävän suuren suosion. Varmaan se on monelle teistäkin tuttu:

Perheen elämää voi hallita yhden perheenjäsenen ongelma tai elämäntapa.

Kirja lähtee liikkeelle alkoholismista, mutta nostaa sitten esille muitakin asioita, jotka eri asteisina, voivat alkoholismin tapaan hallita perheen elämää. Tällaisia ovat sairaus, mielenterveysongelma, agressiivisuus, mustasukkaisuus tai uskottomuus, myöskin sairas hengellinen elämä. Oleellista on se, että yhden perheenjäsenen ongelma sanelee koko perheen elämän ehdot. Toisten on huolehdittava hänestä ja kannettava vastuuta hänen tekemisistään, pelättävä, vaiettava, seliteltävä, oltava tarkkaavaisia, varovaisia, mieliksi, kätkettävä todelliset tunteensa.

Ajan myötä perheeseen muodostuu käyttäytymiskuvio, jossa todellisten tunteiden ilmaiseminen loppuu, kumppanuussuhde ja perhedemokratia eivät toimi….ja elämä on täynnä pelkoa, alistamista, alistumista ja vaikenemista.

Ikään kuin olohuoneessa olisi näkymätön suuri ja pelottava eläin, virtahepo. Minusta tämä vertaus on hyvin kuvaava. Siksi sen olen esille nostanut.

Moni rakastava puoliso on tällaisessa tilanteessa yrittänyt ymmärtää, paijata, passata ja palvella, uskoa toivoa ja rakastaa. Vuosikausien uurastuksen tuloksena hän on kuitenkin nääntynyt, luopunut lähes kokonaan omista tarpeistaan ja kadottanut yhteyden tunteisiinsa. Mutta sittenkään mikään ei ole auttanut. Helstenin kirjan saama suosio kertoo siitä, että moni on tavalla tai toisella löytänyt kirjan lehdiltä liittymäkohtia elämäänsä. Hyvin monien perheiden sisällä on tyydyttämättömiä tarpeita ja tukahdutettuja tunteita, yksinäisyyttä, ikävää alistamista ja alistumista. -Kuinkas muuten, olemmehan vajavaisia ihmisiä.

Useimmin kuitenkin näistä asioista vaietaan ja virtahevot saavat kaikessa rauhassa ryöstää sen valtavan elinvoiman, minkä Jumala on avioliittoa ja perhettä varten varannut. Hyvin, hyvin paljon energiaa haaskautuu valtataisteluihin ja uuvuttaviin väittelyihin…ellei sitten sekin jo ole lakannut ja rauha laskeutunut taistelutantereen ylle. Ja sittenkin naapurit, sukulaiset ja ystävät saattavat saada kuvan joltisenkin tasapainoisesta ja tyydyttävsät perhe-elämästä.

Virtahevosta puhumisen tarkoituksena ei ole nostaa uusia aseita yhtä perheenjäsentä vastaan vaan, kertoa se tosiasia, että perheelämä ei voi eheytyä siten, että joku luopuu tarpeistaan, alistuu ja uhrautuu…Kullakin meistä on vastuu itsestämme. Meitä kutsutaan yksilöinä eheytymään siten, että voimme elää toisiamme ruokkivassa ja perheelämää rikastuttavassa vuorovaikutussuhteessa. Tavalla tai toisella virtahepo olisi kesytettävä tai houkuteltava omaan elinympäristöönsä.

Tämän päivän evankeliumissa kerrotaan siitä, mitä tapahtui kun Jeesus tuli Sakkeuksen kotiin.

Sakkeus on myötätuntoa herättävä pieni mies. Luukas kertoo humoristisesti, miten hän ei kokonsa vuoksi pysty kurkistamaan väkijoukon yli, vaan joutuu Jeesuksen nähdäkseen kiipeämään metsäviikunapuuhun.

Vähän syvemmältä katsoen Sakkeuskertomuksen tenho johtuu kuitenkin Sakkeuksen parannuksenteon mutkattomuudesta ja elämänmuutoksen aitoudesta….

Luukas sanoo, että Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti Jeesuksen iloiten vastaan…sitten hän sanoi vielä kaikkien kuullen, että hän antaa puolet omaisuudestaan köyhille ja korvaa liikaa kiskomansa nelinkertaisesti.

Sakkeuksen kohdalla usko ei ole elämänkielteistä, orjuuttavaa ja ahdistavaa…vaan toimii elämän uudistavana ja vapauttavana voimana. Sakkeuksen tapaus saa meissä aikaan hyvänolon hyrinää ja uutta uskoa Jumalan mahdollisuuksiin samaan tapaan kuin omien julkkistemme uskoon tulo.

Miten elämä voikaan muuttua Jeesuksen kohtaamisessa.

Minkähänlaista elämä oli Sakkeuksen kodissa, kyselemme?
Voimme vain kuvitella.

Sakkeus oli ympäristön eristämä ja leimaama, miehitysvallan veronkantaja….vilpillisen toimintansa vuoksi syystä vihattu virkamies. Ehkäpä elämä oli alkanut käydä hänelle tyhjäksi ja raskaaksi. Eristetyn perheen pakeneminen sisäpiirin huvielämään ei enää jaksanut innostaa. Jatkuva paha olo ja siitä johtuva kireä ilmapiiri…rakkauden ja hellyyden puute herättivät kaipauksen uudesta avoimesta rehellisstä ja läheisestä. Omatunnon ääntä oli vaikea vaientaa.

Jeesuksesta Sakkeus oli ilmeisesti kuullut aiemminkin, kun kerran tiesi odottaa häntä.

Ja sitten se vain tapahtui.
Miten?
Sakkeuksen elämän vaiheita, polkuja ja mutkia…kokemuksia, niitä voimme seurailla jonkin matkaa. Nähdä, miten yksi tie päättyi ja toinen avautui. Mutta sittenkin hämmästelemme tapahtunutta….Tapahtui Jumalan ihme. Sakkeus kohtasi Jeesuksen ja hänen elämänsä muuttui.

Tämän saarnan ajatusvirtaa seuraten voisimme sanoa, että huono omatunto elämäntavaksi muodostuneesta vääryydestä oli tullut virtahevoksi Sakkeuksen olohuoneeseen.

Nyt hepo lähti ja kupla puhkesi.
Todellinen kireän ilmapiirin syy selkeni ja raikasta ilmaa virtasi huoneeseen.

Turha syyttely, salailu ja piilottelu loppui. Aidot tunteet saivat tilaa. Yhteiselämää rikastuttava kumppanuussuhde löytyi, perhedemokratia alkoi toimia. Rakkaus ja hellyys palasi perhesuhteisiin.

Vanhan kirkkokäsikirjan vihkikaavan tutut sanat: Ennen kaikkea antakaa Kristuksen tulla kotiinne ovat totta vieläkin.

Yhä edelleen kahden kauppaan tarvitaan sittenkin kipeästi kolmas……..Jeesus……..Kodin Herraksi.

Juutalaisissa herätti pahennusta se, että Jeesus meni Skkeuksen kotiin. “Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen” he sanoivat. Voimme kuvitella, mitä he olisivat saaneet Sakkeuksessa aikaan nurinallaan ja syyttelyllään……….. vihaa ja eristystä, sisimmän suojaamista…kovettumista. Mutta Jeesus näki Sakkauksen sisimpään…sen kokemaan pettymykseen kaipaukseen ja etsintään…sen väärinymmärykseen…ja hyljeksintään….ihan sinne meiltä kokonaan salattuun lapsuuteen sakka ja sai aikaan sisäisen vallankumouksen.

Iloiten, ilman painostusta, Sakkeus tunnusti virheensä ja vääryytensä ja tarttui kiinni vastuuseensa.

Hyväksynnän kokemus, ei vain hänen tekojaan tai perhesuhteitaan koskeva, vaan koko hänen olemassaoloaan, hänen persoonaansa, hänen ihmisyyttään koskettava hyväksyntä, avasi padot ja sai myönteiset elämän voimat liikkeelle. Ihmisen syvin tarve onkin, toista sanaa käyttääksemme, armon kokeminen. Juuri sitä, mikä on eksynyt ja kadonnut, on Ihmisen Poika tullut etsimään ja pelastamaan, Jeesus itse sanoo toimintansa perusteluksi.

Pian veisattava virsi (465) välittää herkällä tavalla, mitä merkitsee, että Jeesus on kodin Herra……tai minkälainen ilmapiiri voisi vallita kodissa, jossa Jeesuksen läsnäolo on tärkeä: Koteja huoliin uupuneita, elvytä armon Hengellä ja mieliämme painuneita, herätä, nosta lämmitä. Lahjoita uusi rohkeus ja voima tehdä parannus.

Perheittemme sisäisistä asioista puhumme yleensä, jos puhumme, naiset naisten kesken, miehet miesten kesken. Mutta toinenkin, ehkäpä rakentavampi mahdollisuus on olemassa. Voisimme puhua ystäväperheiden kanssa avoimesti,( myöskin seurakunnan pienryhmissä), rehellisesti ja rakentavasti myöskin parisuhteeseen liittyvistä iloista ja vaikeuksista. Olen kokenut, että se on vain aloitteesta kiinni.

Jaettu ilo on tässä tapauksessa -voisimme sanoa- nelinkertainen ilo. Jaettu vaikeus taas avaa lukkiutumia, niin että Jeesus pääsee vapauttamaan avioliittoon kätketyjä valtavia voimavaroja elämän käyttöön…perheen hyväksi.

Tästä puhutaan jotain virren viimeisessä säkeistössä. Olkoon se päätöasrukouksemme: Näin perhepiiriin kotiemme ja ystäväimme keskuuteen, kun heidän luonaan vierailemme, herätä toivo taivaaseen. Meidänkin anna kuljettaa suloista armon sanomaa.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami