Niillä on nälkä

Elettiin 70-luvun alkupuolta. Muuan perinteiseen kristillisyyteen kriittisesti suhtautuva opiskelijajärjestö oli järjestänyt ns. nälkäjoulukampanjan. Seinäjulisteessa oli tyhjä lautanen, jonka oli tarkoitus herättää syyllisyyttä ja vastuuta kehitysmaiden nälkäänäkeviä kohtaan. Käytännössä ihmisiä kehotettiin luopumaan joululahjoista ja auttamaan vastaavalla rahasummalla nälkää näkeviä siskoja ja veljiä ulkomailla.

Kampanja sai aikaan keskustelua. Ylioppilaslähetyksessä pidetyssä tilaisuudessa yhdistyksen johtaja käytti täydelle salille kriittisen puheenvuoron. Ei ollut oikein herättää syyllisyyttä välittämättä samalla evankeliumia. Hänen mielestään kampanja ikään kuin piti tyhjää maljaa janoisen huulilla. Kuulijat jakoivat johtajansa mielipiteen joko hiljaisella hyväksymisellä tai kannattavilla puheen vuoroilla.

Silloin salin takaosasta nousi seisomaan miesopiskelija. Hänen kasvonsa olivat kiihtymyksestä vääristyneet ja hänen äänensä värisi, kun hän sanoi painokkaalla äänellä: Mutta ettekö te ymmärrä, niillä on nälkä.

Sympatiani oli tuon ylioppilaan puolella. Hänen puheenvuoronsa kertoi siitä, että kristillisissä piireissä opillinen usein ohittaa elämän niin rajusti, että se alkaa tuntua irvokkaalta. Luonnollinen myötätunto nälkäänäkeviä kohtaan oli tuossa tilanteessa unohtunut. On helppo oivaltaa kumpi asenne oli Jeesuksen opetusta lähempänä

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami