Kristinuskonto tarjoaa pakopaikan monenlaisten pelkojen vaivaamille ihmisille.

Kotimaan (17.1.2019) kolumnissa toimituspäällikkö teologian maisteri Freija Özan kirjoittaa otsakkeella Rohkeutta Kehiin edellisellä viikolla Helsingin yliopistolla pidettyjen Tieteen päivien tilaisuuden aiheesta: Rohkeutta tieteessä ja uskonnossa.

Seuraavassa kaksi kappaletta hänen kolumnistaan:

Tottahan se on, että kristinuskonto tarjoaa pakopaikan monenlaisten pelkojen vaivaamille ihmisille. Siitä voi etsiä auktoriteettia, joka vapauttaa omasta vastuun ottamisestaan. Siitä voi etsiä hyväksyntää ja rakkautta, jota ei tunne saavansa perheeltään tai itseltäänkään. Siitä voi etsiä sääntöjä ja kuria, jolla oman hallitsemattoman kaaoksen saa jonkinlaiseen järjestykseen. Tähän kaikkeen voi myös jämähtää kasvamatta koskaan kypsyyttä kohden.

Toisaalta kristinuskon oma paradoksaalisuus ajaa ihmistä maailmankatsomuksellisiin kriiseihin ja ihmissuhdekriiseihinkin – sitä vartenhan kai kristittyjen riitainen yhteisö on olemassa. Niiden kautta syntyy oivalluksia. Uskon totuudet sulautuvat enemmän osaksi omaa itseä sen sijaan, että olisivat ulkoa opittua. Tällainen tietysti vaatii kristityltä rohkeutta kyseenalaistaa omaa ajatteluaan ja tarkastella kriittisesti oppimaansa.

Tottahan se on minunkin mielestäni. Oman blogini: Särkynyt enkeli-syvällinen uskonnollinen tv-sarjan yksi kappale alkaa juuri noilla sanoilla:

Tottuahan tämä on meidänkin luterilaisessa kirkossamme: Uskonnollisuuden suojaan paetaan. Raamatun sanaan vedotaan, koviksia ollaan ja oikeassa olijoita. – Omia virheitä ei tunnusteta tai tunneta. Totta kai ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, mutta mitä teet ja mitä sanot, kun homo löytyy läheltäsi, vaikka omasta perheestäsi? Rakkaus on Jeesuksen mukaan suurin käsky laissa ja sisältää itse asiassa kaiken koko lain. Ei sitä voi eikä saa sivuuttaa.

Toinenkin blogini liittyy aiheeseen: Seurakunta voi nousta Jumalan asemaan.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami