Niilo Yli-Vainio, tavallinen ihminen/ihmeparantaja

Sain käsiini Ristin Voiton v. 1978 julkaiseman ja Tytti Träffin kirjoittaman kirjan Elämä voittaa, Niilo Yli- vainion tarina. Luin sen. – Melko yksityiskohtainen kuvaus Niilon elämästä, auttaa tuntemaan Niilon tavallisena ihmisenä, joka julkisesti tunnettiin ihmeparantajana. Netistä löytyy hakusanalla mm.: Niilo – Ylivainio, Elämä voittaa Tytti Träff paljon aineistoa hänestä, mm. hänen puheittensa nauhoituksia. Lukemaani kirjaa mainostetaan eräässä antikvariaatissa hintaan 5€. Olisiko muissakin antikvariaateissa tai kirjastoissa. Niilo Yli – Vainio syntyi Alahärmässä vuonna 1920 ja kuoli Espanjassa 1981. Tämä kirja on julkaistu ennen hänen kuolemaansa.

Aluksi lainaus kirjan prologista:

Ihmeparantajana Niilo Ylivainio tunnettiin: Kirjetulvassa, jolla häntä lähestyttiin, häntä puhuteltiin usein ihmeparantajaksi, parantajaksi, mutta myös hyväksi saarnaajaksi ja rakkaaksi papiksi. Myös kirjoituspöydällä oleva puhelin pärähteli tiuhaan tahtiin. Kyseltiin kansanparantajan vastaanottoaikoja.

Miksi ihmiset eivät usko, että parantaja on Pyhä Henki enkä minä? Niilo kysyy huoaten Linnealta. – Ehkä heidän on helpompi uskoa ihmiseen, kuin Jumalaan.

Niilo aloitti toimintansa vuonna 1940. Seitsemänkymmentä luku taisi olla hänen uransa huippuhetkiä. Silloin hän tuli tunnetuksi koko Suomessa. Oli toki kutsuttu vieras useissa maailman maissa Australiaa myöten. Ruotsissa hän oli pitempään, koska taisi myös ruotsinkielen.

Lapualta hän oli kotoisin ja oli Pohjanmaalla pestattuna moniin helluntaiseurakuntiin, mutta oli myös Savossa ja kaakkoissuomessa, Helsingissäkin. Pestit olivat yhä uudestaan lyhyitä. Paikka vaihtui keskimäärin melkein kerran vuodessa. Evankelistan kutsumus hänellä oli, mutta ymmärsi myös paimenen tehtävän. Uskoon tulleet kokoontuivat rukouskokouksiin ja elivät seesteistä elämää. Niilo vaihtoi paikkakuntaa perheensä ja rakkaan vaimonsa Linnean kanssa tämän tästä.

Köyhää aikaa sodan jälkeen elettiin. Asunnot olivat milloin mitäkin ja ruokaa ei aina löytynyt riittävästi. Niilo sairasteli paljon. Oli väliin kuolemaisillaan. Onnettomuuksiakin sattui tämän tästä. Oli kaatua sodassa. kaatui moottoripyörällään rekan eteen ja hukkuminenkin oli lähellä. Ihmeellisiä parantumisia kuitenkin tapahtui sekä hänen, että vaimon kohdalla.

Suoranuottinen saarnamies Niilo oli. Lakia ja evankeliumia tuli solkenaan, vapautuneesti ja aidosti. Huumoriakin oli mukana. Kouluja Niilo ei ollut käynyt. Kansakoulustakin yksi luokka jäi käymättä. Luki kuitenkin paljon, niin että yleistieto hengellinen tietämys pääsi kohoamaan.

Oppi oli yksinkertaisen helluntailaista. Kovalla paatoksella tuotiin esiin uudestisyntyminen Pyhän Hengen voimasta, niin että kokouksissa ihmiset antautuivat Jeesukselle ja kokivat valtavan elämyksen. Tämä merkitsi uskoon tulemista. Yhtä lailla ehdottomana pidettiin seuraavaa vaihetta, joka oli Hengellä täyttyminen. Sitten seurasi upotuskaste, jotka olivat useinkin joukkotilaisuuksia ratkaisunsa tehneille uskoon tulleille.

Kerran eräällä paikkakunnalla Niilo sai kritiikkiä luterilaiselta seurakunnalta julistuksensa sisällöstä. Silloin Niilo teki luonteensa mukaisen rohkean tempun, pani lehdessä olevaan kokousmainokseen tekstin, jossa hän lupasi ison rahapalkkion sille, joka löytää Raamatusta lapselle suoritetun valelukasteen. Kokoukseen tuli väkeä runsaasti. Uskonratkaisujakin taidettiin tehdä kohinalla.

Muistelen pappeuteni alkuvaiheista 70 – luvulla, että helluntaiseurakunta lievensi noita tiukkoja asenteessa esim. luterilaisiin. Luterilaiset seurakunnatkin levensivät asenteitaan, Alettiin hakea yhteyttä ja ymmärrettiin toisia.

Niin Niilokin, helluntaiseurakunnassa kasvanut ja ilman tutkintoa tehtäväänsä kutsun saanut saarnamies, kokemuksen ja iän kartuttua muuttui käsityksissään laveammaksi. Ihmetteli mm. sitä, että kaikki eivät parantuneet. Mitähän siinä oikein tapahtuu, siinä parantumisessa? Pyhä Henki siinä joka tapauksessa toimii. Ymmärsi senkin, etteivät nämä uskoon tulemiset ja Hengellä täyttymiset aiheuta kaikissa ihmisille samanlaisia kokemuksia. Ja, niin kuin alussa jo mainitsin, Niilo koki, että hänellä on evankelistan kutsumus, mutta seurakunnassa tarvitaan paimenen hoitoa ja ohjausta.

Kaikki kunnia aidolle kansanmiehelle hyvästä ja aidosta evankelistan työstä! Omasta puolestani olen kiinnostunut siitä, miten Niilon kokouksissa ratkaisun tehneiden elämä on jatkunut. Miten ovat kasvaneet uskossaan, millä armolahjalla palvelleet seurakuntaa? Millaista hedelmää Niilon työ ja seurakuntapaimenten työ on lopulta saanut aikaan?

Erilaisiahan olemme luonteiltamme ja elämän kokemuksiltamme. Joku löytää uskon kokemalla Jumalan rakkauden yllättävänä elämyksenä, toinen kasvamalla vähin erin elämään Jumalan rakkaudesta ja anteeksiannosta. Molemmilla saattaa kestää sama aika uskon tasapainoon pääsemisessä. Evankelistoja, opettajia ja paimenia tarvitaan.

Blogini: Ihmisen elämään Kristus meidät kutsuu.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*