Charles Stanleyn erinomainen raamattutunti Jeesuksen paluusta Alfa tv:ssä

Elävän Sanan lehdessä, Uusi Elämä n:o 3 Pauli Kemi kirjoittaa otsakkeella ”Jeesus tulee pian takaisin”:
”Koko maailmaa koskettava katastrofi kertoo, että pian näemme Ihmisen Pojan merkin taivaalla… Elä pyhitettyä elämää! Kerro kaikille pelastuksesta ja siunaa Israelia, jonne Jeesus saapuu pian!”
– Mitä, joko taas?, läikähtää sisimmässäni.
– Pitihän se arvata! Aina, kun maailmassa tapahtuu jotain ahdistavaa tai uhkaavaa, se saa aikaan tietyissä uskonnollisissa piireissä tämän reaktion: Jeesus tulee pian. Se on kuin slougani tai mandra, jolla saadaan aikaan uskonnollista terästäytymistä, oikeassa olemisen – tunnetta – virtaa elämään.

Näin on ollut aina, jo ennen Kristuksen syntymää ja sen jälkeen jo kaksi tuhatta vuotta.
– Milloin Jeesus tulee, miten pian? – Sadanko vuoden päästä vai tuhannen?Lukemattomat sukupolvet ovat uhranneet elämään tarkoitettuja voimavarojaan turhaan henkiseen ponnisteluun. – Ajatelkaapa sitä väärien profeettojen määrää! Mutta kuka siitä välittää? Näin alkaa blogini: Jeesus tulee pian ja jatkuu monilla esimerkeillä vääristä profetioista 1950 luvusta eteenpäin.

Asiasta olen kirjoittanut useita blogeja. Tämä blogini sai aiheen Alfa tv:ssä tohtori Charles Stanley sunnuntai iltana 2.9. klo 18.00 – 18.30 pitämästä raamattutunnista. Näiden sunnuntaisin pidettävien raamattutuntien yleisaiheena on Kosketuskohtia. Niissä ”Sanley antaa kestäviä neuvoja arkielämään Raamatun valossa.” Melkoinen fundamentalisti hän mielestäni on, enkä ole kaikkiin hänen esityksiinsä ihastunut.

Mutta tällä kertaa esitys vastasi täysin minun käsitystäni Jeesuksen paluusta. Ei hän kritisoi minun blogieni tapaan vääriä profetioita, vaan kertoo seikkaperäisesti, mitä Jeesus halusi ilmaista sanoillaan paluunsa ajankohdasta. Esille nousevat luonnollisesti Jeesuksen sanat: Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit, eikä myöskään Poika vaan Isä yksin. Matt. 24:36. .Jo nämä Jeesuksen sanat kertovat, että Hänen paluunsa ajankohtaa meidän ei pidä ennustella. Stanley perustelee asian erinomaisesti. Alfa tv:stä sen voit katsoa tästä linkistä.

Panenpa tähän omien blogieni linkkejä:
Tuleeko Jeesus pian?
Kristuksen paluulla pelottelu johtaa ojasta allikkoon.
Ilmastonmuutos Jeesuksen paluun Merkkinä – Maltti on valttia.
Ilmastonmuutos Jeesuksen paluun merkkinä.
Jeesus tulee – ei maailman loppu

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*